RAKKA WORKS
Paremman työympäristön puolesta
Rakka works on työympäristökehittämiseen erikoistunut suunnittelu- ja konsulttitoimisto. Autamme yrityksiä ja organisaatioita ymmärtämään ja kehittämään tulevaisuuden työn vaatimukset täyttäviä tiloja, toimintamalleja ja kulttuuria. Data toimii yhtenä keskeisenä kehittämisen ajurina.
Tila
Pandemian aikana tilalle osoitetut vaatimukset ovat muuttuneet. Olemme tottuneet kodin tuomiin mahdollisuuksiin. Samaa aikaa yrityksissä nähdään tilan tuomat mahdollisuudet yhteisöllisyyden ja teidonjaon kannalta. Toimisto, tila, on murroksessa. Koti on asettanut uudet standardit toimistolle
Kulttuuri
Yritysten pohtiessa etätyöpolitiikkaansa ja tapaa sovittaa toimintansa muuttuneeseen tarpeeseen nousee kulttuurin, toimintamallien ja työtapojen, merkitys.
Yhä useampi organisaatio painii rapautumassa olevan yrityskultturin, työntekijöiden hyvinvoinnin ja tuottavuuden risteyskohdassa ja pyrkii ratkaisemaan haasteita moninaisin keinoin.
Data
Datan merkitys päätöksenteon tukena on yhä merkittävämpää myös työympäristökehittämisessä. Rakka Works kerää asiakkaalle tieto heidän nykytilanteestaan ja pyrkii siten tekemään yritykselle näkyväksi kehityskohteet.
Datan avulla päästään porautumaan organisaation uumeniin ja löytämään sieltä arvokasta tieto kehittämisen pohjaksi.
RAKKA WORKPLACE PALVELUPAKETIT
Rakka workplace light
Rakka Työympäristö Kevyt
- Nykytilannekartoitus
- Johdon konsultointi
rakka workplace basic
Rakka Työympäristö Perus
- Nykytilannekartoitus
- Johdon konsultointi
- Työympäristösuunnittelu
rakka workplace max
Rakka Työympäristö Tuhti
- Nykytilannekartoitus
- Johdon konsultointi
- Työympäristösuunnittelu
- Työtapavalmennus
Rakka workplace premium
Rakka työympäristö Premium
- Nykytilannekartoitus
- Johdon konsultointi
- Työympäristösuunnittelu
- Työtapavalmennus
- Käyttööotontuki
- Seuranta
Palvelupaketti sopii hyvin organisaatiolle jossa on pohdittu työntekemisen malleja kohtuullisen uudessä toimistotilassa mutta tarvitaan lisää ymmärrystä mitä tulisi kehittää.

Asiakkaitamme, kiitos teille

Kiitos huikeasta yhteistyöstä! Olette olleet upea partneri tämän matkan aikana! Kiitos teidän mahtavan sparrauksen ja ammattitaidon, on Starian uudesta pääkonttorista muodostumassa poikkeuksellisen päräyttävä kokonaisuus!
Sanni Koskela, Chief People & Culture Officer, Staria

Tila ja toiminnot vaativat muotoilua
Muotoilu on fyysinen ja toiminnallinen ulottuvuus.
Tilat ovat yrityksen strategian jatke sekä tärkeä osa arjen sujuvuutta nyt ja tulevaisuudessa. Hybridityö ja yksilölliset tarpeet asettavat toimitiloille uudenlaisia vaatimuksia ja muokkaavat tapoja, joilla töitä tehdään.
Pitkä ja monipuolinen työympäristökehittämisen ja toimitilaosaamisemme sekä kattavat verkostomme ovat apunasi koko työympäristöprosessin ajan tarpeiden kartoituksesta sopivien tilojen valintaan, suunnitteluun ja sopimusneuvotteluihin. Kun sopivat tilat ovat löytyneet tai teillä ne jo ovat, asiantuntevat arkkitehtimme ja työympäristöasinantuntijamme suunnittelevat niistä taatusti toimivat, viihtyisät ja tulevaisuuden tarpeisiin muuntautuvat.
Kulttuuri on työympäristön kulmakivi
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Tämä kuva on vaan placeholder ->

Kulttuuri on työympäristön käyttöjärjestelmä
Toimivassa työympäristössä otetaan huomioon niin fyysinen, digitaalinen kuin psykososiaalinen ulottuvuus. Tutkimukset osoittavat, että siihen panostaminen maksaa itsensä takaisin kasvaneena motivaationa.
Kokeneet työympäristökehittäjämme kartoittavat nykyisen työkulttuurin, suunnittelevat työympäristöstä toimivan kokonaisuuden ja valmentavat yrityksen johtoa ja henkilöstöä.
Yrityksen menestys riippuu lopulta hyvinvoivista työntekijöistä. Työn tekemisen muutos ja yleistyvä hybridityö vaativat työntekijöiltä osaamista kuormituksen hallintaan ja kognitiiviseen ergonomiaan.
Työhyvinvoinnin asiantuntijamme auttavat luomaan työn tekemisen malleja ja toimintatapoja, jotka tukevat hyvinvointia ja tekevät työnteosta tuloksekasta, olivatpa tekijät toimistolla tai etänä.
Kulttuuri on työympäristön kulmakivi
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Tämä kuva on vaan placeholder ->

Data auttaa ymmärtämään
Ymmärtäminen ja kaikki se mitä ollaan funtsittu orem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Dataan perustuvat työympäristöratkaisut
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Asiantuntijamme, olkaa hyvä

Tero Helenius, työympäristöstrategi
Työympäristökehittämisestä vastaava Tero toimii työympäristöstrategina, tulevaisuuden työn ja työympäristöjen asiantuntijana.
Tero on koulutukseltaan arkkitehti ja ollut kehittämässä työympäristöjä jo 2000-luvun alusta lähtien. Teron fokus työympäristökehittämisessä on kulttuurin ja toimintamallien kehittämisessä. Tero on myös yhteisöllisten työympäristöjen edelläkävijä.
Puhelin: 040 720 4722
sposti: tero.helenius@rakkaworks.com

Hanna Ikonen, työtapa- ja kulttuurimuotoilija
Hanna toimii työtapa- ja kulttuurisuunnittelijana. Hanna toimii myös projekteissamme vastaavana fasilitaattorina ja valmentajana.
Hanna on taustaltaan terveystieteiden maisteri, toimintaterapeutti, työnohjaaja, aivoterveyden edistäjä sekä tila- ja sistussuunnittelija. Hanna on perehtynyt erityisesti hyvinvointia, osallistamista ja vuorovaikutusta tukeviin ympäristöihin sekä työelämän kehittämiseen inhimillisestä ja kestävästä näkökulmasta.
Puhelin: 040 720 4722
sposti: tero.helenius@rakkaworks.com

Marianna Kotilainen, työympäristösuunnittelija, arkkitehti
Marianna on työympäristösuunnitteluun erikoistunut arkkitehti. Rakan projekteissa Marianna vastaa niin organisaation työympäristön nykytilanteen ja tulevaisuuden tarpeiden kartoittamisesta kuin käytännön toimistosuunnittelusta. Usein Marianna toimiikin näiden kahden rajapinnassa, jossa organisaatioilta kerättyä dataa työntekijöiden tarpeista ja työn luonteesta jalkautetaan fyysiseen tilaan.
Mariannalle tärkeää on työympäristöjen ihmislähtöinen kehittäminen ja suunnittelu. Tekijänä Marianna pyrkii asettumaan empaattisesti erilaisten käyttäjien saappaisiin: toiminnallisuus, inhimillisyys ja kokemuksellisuus ovat hänelle suunnittelun tärkeimpiä ajureita.
Puhelin: 040 720 4722
sposti: tero.helenius@rakkaworks.com

Antti Ala-Heikkilä, toimitilastrategi
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Puhelin: 040 720 4722
sposti: tero.helenius@rakkaworks.com

RAKKA BLOGEISSA NYT
Hyvinvointi vai eurot
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Case Staria
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

Case Erillisverkot
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.