Elämme hetkeä, jossa organisaatiot pohtivat kuumeisesti mitä työympäristöt heille merkitsevät. Miten työtä tehdään tänään, miten huomenna. Työnantajien aika muutokseen vastaamiseen alkaa loppua. Vanhaan ei ole palaamista. Mikä on uusi, mikä on uutta. Turuilla ja toreilla puhutaan uudesta normaalista. Meillä on selkeästi tarve määritellä työnteon uusi normaali. Mitä jos normaalia ei enää olekaan?

Perinteisesti organisaatiot ovat määritelleet miten työtä tehdään. Työn murroksen takia ja osittain pandemian pakottamana organisaatiot ovat joutuneet luovuttamaan ohjakset työntekijöille. Kotitoimisto on pakottanut työnantajat luopumaan kontrollista. Ilmiö on tuttu kaupasta viime vuosikymmenen ajalta. Valta on nyt kuluttajilla, valta on siirtymässä työntekijöille. Työnantajat eivät pysty määrittelemään työntekijälle parasta ympäristöä tehtävän suorittamiseen.

Keskusteluissa lähes poikkeuksessa pohditaan kotona tehtävän työn ja toimistolla, työnantajan hallinnassa olevalla fyysisellä paikalla tehtävän työn suhdetta. Olemme jääneet kiinni paikkakeskeiseen keskusteluun. Tutkimusten mukaan kotitoimiston sopivuus keskittymistä vaativaan työhön ja taas toimiston sopivuus kollaboratiiviseen työhön on harhaan johtava yksinkertaistus ja vie yritykset helposti hakoteille. Tulemme näkemään virtaussuunnan muutoksen kun työntekijät eivät enää samassa määrin keräännyt aamuisin kaupunkien keskustoissa sijaitseviin toimistotaloihin. Kaupunkien laidoille, toissijaisiin kaupunkeihin ja kyliin alkaa nousta uusi työympäristötyyppi. Edelläkävijä organisaatiot mahdollistavat työntekijöidensä työskentelyn juuri heille sopivasta paikasta. Ero edelläkävijöiden ja muiden välillä tulee korostumaan.

Kotitoimisto-aikakausi on tuoneet meille paljon hyvää. Nopeuttanut alkanutta muutosta vuosilla. Olemme jopa hypänneet useissa organisaatioissa monen kehitysvaiheen yli. Samaan aikaan kärsimme kuitenkin valtavasta pahoinvoinnista, masennuksesta, kotitoimisto-apatiasta. Työ on tullut kotiin. Kodista on tullut toimisto. Asummeko kotona vai toimistolla. Onko meillä kotitoimistoja vai toimistokoteja?

Uutta normaalia ei ole, on vain uusi. Normaali kuuluu vanhaan aikaan.

Luin joku aika sitten mielipiteen, jossa todettiin, että ei ole mitään uutta normaalia, on vain uusi. Normaali kuuluu vanhaan aikaan. Siihen ei ole palaamista. Käymme työpäivän aikana läpi useita rooleja ja niihin liittyviä työtehtäviä. On mahdotonta määritellä normaalia, joka sopisi meille kaikille, tai vaikka määrittelisimme keskiarvonmukaisen normaalin se edustaisi juuri sitä vanhaa lähestymistä asiaan.

Miksi haluaisimme määritellä normaalin? Normaali kuuluu vallankäyttöön. Siihen, että työantajien on mahdollista tarjota työntekijöille malli, joka auttaa heitä ja yritystä suoriutumaan annetuista tehtävistä ja johon työntekijöiden tulisi sopeutua.

Historiallisesti valta, omistaminen, on yksi sivistyksemme kulmakivi-ilmentymistä. Omistaminen on tuonut mukanaan sodat ja rangaistukset, kilpailun. Sama näkyy nyt työssä ja sen suorittamisessa. Organisaatiot haluavat omistaa työntekemisen, määritellä miten työtä tehdään. Se tie vie helposti kurjuuteen. Evoluutioon tarvitaan aina kipua ja kamppailua. Olemme työntekemisen murroksen käännekohdassa (tipping point).

Evoluutiokilpaa ei voita se, jolla on isoimmat aivot, ei voimakkain, eikä nopein. Kilvan voittaa ystävällisin. Se, joka pystyy luomaan suurimman ystäväverkoston. Domestikaatio teki eläimistä tyhmiä. Jos halutaan älykäs kettu, pitää valita ystävällisin, ei viekkain. Organisaatio, nyky-ihmisen domestikaatio. Onko meistä työntekijöinä tullut karjaa. Onko yhteiskunnasta tullut karjanhoitolaitos. Jos haluamme yksilöinä, yrityksinä ja yhteiskuntana voittaa työympäristöevoluutiokilvan tulee meidän valita ystävyyden tien. Työympäristöt ovat tulevaisuudessa ystävyys-bisnes. Ihmiset ovat hypersosiaalisia oppimiskoneita. Yhdessä olemme enemmän. Millainen olisi sosiaalisesti älykäs työympäristö? Olemme työntekemisen systeemisen muutoksen partaalla. Oletko sinä ja organisaatiosi valmis muutokseen?